Lunta!

Sellainen ihme tapahtui eilen, että lunta satoi tänne Välimeren rannalle. Perimätiedon mukaan edellisen kerran on nelisen vuotta sitten tullut lunta ihan pikkusen. Satoi alle tunnissa 15 cm:n kerros rakeita ukkosmyrskyn säestämänä. Kovaan pakkautui tuo kerrostuma, eikä vielä yhdessä päivässä ehtinyt sulaa pois. Tiesipä ainakin päivän puheenaiheen.

Hieman kyllä säälitti paikallisia autoilijoita ja täytyy nostaa hattua niille rohkeille, jotka uskalsivat lähteä aamulla liukastelemaan tien päälle kesärenkaillaan. Kiitin onneani, ettei ollut mitään pakollista menoa autolla. Tuskin olisin päässyt parkkipaikkaa edemmäs, sillä niin jyrkkää nousua ei olisi kesärenkailla päässyt ylös. Kiva oli seurata naapureita, millä tyylillä kukakin sai putsattua autonsa lumesta. Minkäänlaisia oikeita välineitä lumenpuhdistukseen ei oletusarvoisesti ole. Muutamat käyttivät fiksusti harjoja, toiset pahveja kaapimina ja yksi epätoivoinen lirutti vettä tuulilasille. Sulattihan se aina kolikon kokoisen reiän lumikerrokseen kerrallaan.

Hevosmiesten tietotoimiston mukaan paikallinen moottoritiekin oli poikki kolmisen tuntia pahimman myräkän aikoihin. Aamun koulumatkalla jokainen, joka tiesi meidän olevan Suomesta, muisti todeta, että tämähän on nyt niin kuin teillä siellä. Niinpä, mutta meilläpä tulee kerralla aina tuplat tähän verrattuna.

Ensiaskelia

On se vain aina yhtä ihmeellistä katsoa pienen ihmisen ekoja askelia. Ikää taapertajalla on kuvatessa tasan 10 kk. Pahoittelen kameran heilumista, mutta kun vauhti vain oli niin kova.

Merde alors!

Että ihan ruma sana pääsi. Pillin niin kivalta tuntunut ope onkin pohjimmiltaan periranskalainen byrokraatti. Ajattelin olevani oikein kiva, vanhempien ja kolun välistä yhteistyötä vaaliva äiti. Menin siis kysymään opelta, miten toimitaan, jos lapsen täytyy olla perheen loman takia pari päivää pois. Kylmä tuomio tuli, kun ope pokkana sanoi, että se on kiellettyä. Kuulemma sairauden takia tai vakavan perhesyyn takia voi olla pois. Näissä tilanteissa ope kyllä auttaa tehtävissä ja eteenpäin. Mutta loman takia ei olla pois, eikä tehtäviä etukäteen heru. Yritin viattomana, että en minä tämmöistä tiennyt ja lentoliputkin on maksettu, eikä lasta voi jättää yksin. Ope sitten uhkaili kaikenlaisen sosiaalitukien menetyksellä, jos on tuollalailla luvatta pois. Mutta hah, saapa pitkän nenän, kun eipä kuulutakaan Ranskan sosiaaliturvan piiriin.

Kyllä sieltä koulusta päin ollaan vähän väliä kerjäämässä jotain vanhemmilta ja niin lirkutellaan ja kiitellään yhteistyöstä. Vastalahjaksi ei tämä 0pe näköjään jousta toiseen suuntaan ollenkaan vaan lakkoilevatkin milloin huvittaa. Onneksi olen kotiäiti, eikä lakot aiheuta ongelmia arkeen. Ei ole kuitenkaan harvinaista, kun kuulee työssäkäyvien äitien kiroilevan lakkoja. Ei ole helppoa, jos molemmat vanhemmat ovat töissä ja omille kersoille pitäisi keksiä yhtäkkiä joku hoitopaikka, kun arvon opet päättävät lakkoilla. Ja viimeisin lakko oli vasta viikko sitten.

Mieltä helpotti, kun purin sydäntäni eräälle suorasukaiselle ranskis-äidille. Hänen tuomionsa oli heti tästä opesta korrektisti sanottuna tiukkapipo. Ja mitä tästä opimme: ei kannata olla rehellinen. Tästä lähin vastaavassa tilanteessa meillä sattuu juuri ikävä oksutautiepidemia perheeseen juuri ennen lomaa. Yritä siinä sitten kasvattaa rehellisiä pikkukansalaisia, kun ekaluokalta lähtien täytyy opettaa valehtelemaan ja olemaan puhumatta perheen lomasuunnitelmista koulussa.

Lähes täydellinen päivä

Eilen nimittäin oli lähes täydellinen päivä. Aamupäivän käytin keittiössä hääräilyyn. Kotiäitinä oeilu on aivoille toisinaan puuduttavaa, joten on pakko keksiä jotain intellektuellista stimulaatiota. Suomi-loman jälkeen insipiraatiota ja aivojumppaa on tarjonnut eräs aasialainen keittokirja. Monta uutta ahaa-elämystä mausteiden ja ruuanalaittotapojen saatikka ainesyhdistelmien parissa.

Eilen oli vuorossa simpukat. Olen pitänyt niiden laittamista jotenkin vaikeana ja monimutkaisena. Näillä leveyspiireillä simpukat ovat melko edukasta ruokaa ja niiden kypsentäminen superhelppoa. Todellista pikaruokaa: 5 minuutin kiehautus ja simpukat ovat kypsiä. Haastetta tarjoaa sitten hyvän liemen teko. Se taas löytyi tuosta keittokirjasta. Liemeen tuli mm. herkullista tuoretta korianteria, joka on tämän hetkisen mausteiden top 10:n kärjessä. Jauhettuja mausteita siihen liemeen tuli noin kolmannes mukillinen, mikä tuo hieman enempi makua ruokaan verrattuna moneen suomalaisen ruokaohjeen "ripaus pippuria ja suolaa" -tyyliseen maustamiseen.

Simpukat olivat siis äärettömän herkullisia ja kyytipoikana olin leipassut annoksen naan-leipiä, sillä niitäkin on pitänyt pitkään jo tehdä. Toki tämä oli vähän muunneltu versio, kun laitoin puolet complet-jauhoja eli täysjyväisiä. Raati totesi, etteihän tässä maistu kovin paljoa edes valkosipuli. No ei varmaan, kun sitä ei tuossa perus-naanissa ollut ollenkaan. Joka tapauksessa naan-leipä passasi hyvin simpukoiden kaverina. Jopa perus-nirppis Pilli tykkäsi niistä simpukoista, vaikka liemessä oli paljon epäilyttäviä "ulkoeurooppalaisia" mausteita. Pilli näet yhdessä vaiheessa jo kyllästyi, että "taasko meillä on jotain ulkoeurooppalaista ruokaa". Kun tekaisee välillä muutaman satsin makaroonilaatikkoa ja lihapullia, niin jälkikasvukin jaksaa paremmin maistella mamman uusia kokeiluja. Pennillehän kelpaa onneksi ihan kaikki ja millä tahansa mausteilla, jos tulisia ei oteta lukuun.

Täydennyksen päivään onnistuneen ruoan kanssa toi päivän lenkki. Nyt kun Penni alkaa olla jo niin iso poika, että jaksaa olla tisusta jo toista tuntia erossa, on äiti päässyt kunnolla lenkkeilyn makuun. Lenkkeilymaastot tässä lähistöllä eivät ole kovin kummoset, joten on ajettava hieman kauemmas. Läheinen vuoristo tarjoaa aika kivaa maastoa lenkkeilyyn sekä reitin haastavuuden että maisemien osalta. Sain juostua tunnin ja parikyt minsaa päälle. Eli meikäläisittäin jo pitkähkö lenkki. Ekat puoli tuntia oli hankalahkoa juostavaa kivikkoisuuden ja polun kapoisuuden takia. Kun pääsi tasannolle vanhoille kärrypoluille asti juoksemaan, niin ei olisi malttanut millään kääntyä takas. Kuitenkin sovittu aikaraja oli umpeutumassa, sillä oli tarkoitus, että Puolisokin ehtisi lenkkeillä ennen pimeää, joten oli pakko kääntyä. Tuonne täytyy vielä palata ja käydä se reitti vielä kokonaan ympäri, joko juosten tai koko porukalla patikoiden. Jos vaikka heppojakin bongaisi, kun niin paljon kavioiden jälkiä näkyi.

Tämä päivä todisti, että täydellisyys jäi saavuttamatta. Lenkkeilyä edeltävä huolimaton imetys ja ehken liian ahtaat urheilurintsikat kostautuivat tänään pirullisen kipeällä tiehyttukoksella. Että piti kolme lastaan imettää, että tämmöinenkin tuli koettua. Onneksi ei ole (vielä) kuumetta noussut, mutta ei kovin paljoa tee mieli liikahdella, kun kaikenlainen liike sattuu. Penni-parka joutuu olemaan päivän hieman vähemmällä kiinteällä sapuskalla, että jaksaa tyhjennellä tuota kipeää rintaa tehokkaasti. Sattui kuitenkin sopivat sairastelukelit, sillä viimein ovat kunnon syysilmat saapuneet tännekin: sadetta ja kunnon ukkosia.

Koulu alkoi

Syksy saapui ja koulu alkoi täälläkin. Virallinen aloituspäivä oppilaille oli tiistai 2.9. Pullalle se oli erityisen jännittävä, sillä hän aloitti oman uransa leikki-koululaisena paikallisessa école maternellessa. Pillillekin uutta oli aloittaa école primairen ekaluokka. Koulurakennus pysyi samana, mutta sijainti koulussa siirtyi isojen puolelle.

Jakaannuimme perheenä kahtia: isi saatteli Pillin ja me Pennin kanssa saattelimme Pullaa kouluun. Maternellen piha oli Pullalle kyllä jo tuttu, sillä oltiinhan siskoa viety ja haettu jo puolentoista vuoden ajan maternelleen. Pihalla suoritettiin jonotus ja ilmoittautuminen oikealle opettajalle. Taas pisti hymyilyttämään ranskalaisille tyypillinen organisoituminen. Pihalla oli hahmoteltavissa neljä jonoa, joista puskaradio kertoi, että jonon etupäässä on lappu josta vakoilemalla näkee, mihin jonoon kuuluu. Sekasotkuhan siitä tuli, mutta vartin seisoskelulla päästiin open luokse ilmoittautumaan. Pullan opeksi tuli se sama, joka Pillillä oli aloittaessa.

Ilmoittautumisesta päästiin luokkaan ja vanhemmat saivat luvan olla ekat puolitoistatuntia mukana. Alkuun oli vapaata tutustumista luokkaan ja siitä mentiinkin sitten välitunnille. Pullan luokassa oli kokonaista 31(!) natiaista. Kovasti yrittävät saada tuon luokan kahtia, mutta nähtäväksi jää auttaako vanhempainyhdistyksen vetoomukset mitään.

Ope kokosi lapset sisälle luokaan ja hivuttauduin pikkuhiljaa takavasemmalle ja vilkuttelin Pullalle heipat. Oltiin noin sataan kertaan käyty läpi se, että äiti tulee sitten lounastunnille hakemaan Pullan kotiin syömään. Ehdin juuri käväistä Pennin kanssa kääntymässä kotona, kun lähdin jo takaisin Pullaa hakemaan. Siellä se sitten tuli open käsipuolessa ja huusi kuin palosireeni. Syykin oli ihan ilmiselvä: äitiä ikävä.

Pillillä oli mennyt eka kouluaamu hieman paremmin. Vanhat kaverit odottamassa ja kielikin sujuu jo mukavasti. Millään ei olisi malttanut olla keskiviikkoa, sitä normaalia alakoululaisten vapaapäivää, pois koulusta.

Tänään keskiviikkona oltiinkin suorittamassa sitä samaa, mitä miljoonat muut koululaisperheet ympäri Ranskaa. Kahden listan kanssa haettiin ympäri paikallista hypermarkettia kaikkia tarvittavia kouluvermeitä. Vaikka koulu on sinänsä täällä ilmaista, niin kaikesta oheistoiminnasta täytyykin maksaa. Vihkot kynät, kumit, liimat, tussit, puuvärit, vesivärit, vihkot, niihin kannet, nenäliinat, pikkusakset jne täytyy tietysti itse hankkia. Ranskalaisena erikoisuutena koululaiset hommaavat itselleen pienen, A4-kokoisen tussitaulun ja siihen tusseja. Nähtäväksi jää, miten sitä käyttävät koulussa. Ahdasta oli ja hikeä pukkasi, mutta ehkä se ei muuten koulun alulta tunnu.

Hammas

Pennin rymyikä on virallisesti avattu. Toiset ovat astuneet tuohon ikään vain kuhmuilla otsassa tai naarmuin polvissa. Penni otti asian hieman vakavammin ja teloi hampaansa. Sinänsä viattomalta tuntuva seisoskelu kissankuljetuskoppaa vasten mummolassa voi osoittautua vaaralliseksi. Sankarimme siis punnersi itsensä seisomaan kyseistä esinettä vasten. Kun tuo puolivuotiaan tasapaino on vielä pystyasennossa huteraa, niin muksahdushan siitä seurasi. Sattuipa sitten oikea etuylähammas osumaan vielä metalliseen kiinnityssalpaan ja auts! Hieno vain tosita kuukautta vanha kaunis ja kiiltävän valkoinen hammas vääntyi 90 astetta suoraan eteenpäin.

Ei auttanut soittelut ympäri lääniä ja vähän naapurilääninkin puolelle. Tästä ja tuosta naapuriläänistäkään ei löytynyt päivystävää hammaslääkäriä. Ja nyt ei puhutakaan maantieteellisesti mistään ihan pienistä lääneistä. Tosin, kuten paikallisen keskussairaalan ensiavusta todettiin, eipä noille maitohampaille oikein mitään voi. Vasta seuraavana arkipäivänä eli puolitoista vuorokautta tapaturman jälkeen pääsimme hammaslääkärille toteamaan, että mitään ei ole tehtävissä hampaan pelastamiseksi. Poishan se piti ottaa. Onneksi puudutettiin.

Kyllä äidin sydämeen sattui. Noin pieni ja nyt jo hammastapaturma. Ei ollut hammaslääkärikään 14 vuoden urallaan törmännyt kovin moneen yhtä pieneen potilaaseen. Tilastoista en tiedä, mutta hirmu monella puolivuotiaalla ei ole vielä neljää hammasta. Saati, että olisi ehtinyt vielä telomaan yhtä niistä.

Totesimme Puolison kanssa myös, että heinäkuun loppu ei ole mitään otollista hampaidenhoitoaikaa. Vasta 11. puhelu toi hammaslääkäriajan seuraavalle päivälle. Siinä ehti soitella Keltaiset sivut ja vähän Fonectankin hammaslääkärilistaa läpi. Ovat muuten mielikuvituksellista porukkaa nuo hammaslääkärit. Vai mitä olette mieltä näistä hammashoitoloista: Suusepät, HyväPaikka, Suusalonki.

Tämä tapaus poiki taas mielenkiintoisen "Se on vain sellainen sanonta" -tyyppisen keskustelun Pullan kanssa. Matkalla hammaslääkäriin totesin ääneen kuinka äidin sydämeen koskee tuo Pennin hammastapaturma. Pikku-herra itse ei tuntunut asiaintilasta suuremmin kärsivän. Yritin selittää, että sydämeen sattuminen on vähän kuin jotain surullista olisi tapahtunut ja se surettaa ja harmittaa. Seuraava kysymys Pullalta olikin: "Ai mitä tarkoittaa surullinen?" Siihen löytyi onneksi muutama valaiseva esimerkki kolmivuotiaan elämästä, kuten ilmapallon karkaaminen tässä lähihistoriassa. Ilmeisesti Pullamme ei ole tähän mennessä kärsinyt kovin monesta sydänsurusta, sillä tämä termi oli hänelle outo.

Liikenne

Jos yksi kiva asia Suomessa lomailusta täytyy mainita, niin se on liikenne. Ja erityisesti liikenne täällä pohjoisessa Suomessa. Autoja on vähän. Ruuhkia ei juuri koskaan. Parkkiruudut ovat suuria ja parkkipaikat yleensäkin puolityhjiä. Tiet ovat todella leveitä. Toki niitä kaposia maalaisteitäkin täällä löytyy, mutta siellä sitten ei juuri koskaan tule kukaan vastaan. Kukaan ei koskaan tööttäile ja liikenneympyrät ovat selkeitä ja niihin pääsee lähes aina saman tien ajamaan. Kevyenliikenteen väyliä on paljon ja nekin ovat leveitä.

Ehkä juuri tuon automäärän vähyydestä johtuen juuri koskaan ei tarvitse olla röyhkeä liikenteessä. Ei tarvitse kurvailla risteyksessä kenenkään eteen, sillä on aikaa ja mahdollista odotella, että etuajo-oikeuden omaavat ovat menneet rauhassa ohi ja sitten voi vasta itse mennä. Moottoriteillä kaistan vaihto on aina helppoa, eikä tarvitse tuskailla, ettei tilaa annettaisi. Sitä kuitenkin aina on. Risteyksissä täällä on oltava tarkempi. Tasa-arvoisia risteyksiä on täällä päin enemmän ja oikealta tulevia on muistettava vältellä.

Tämä liikenteen leppoisuus pitää autojen pellitkin paremmassa kunnossa. Naarmuja ja pikkulommoja ei tule ollenkaan niin helposti kuin Ranskan maalla. Sikäläisittän meidän auto on "normaalisti naarmuinen" ja täällä olisi pellit silmiinpistävän huonossa kunnossa noin uudehkoksi autoksi.

Kylmää

Tätä se Suomen kesä on parhaimmillaan. Tänne tullessa oli hellettä 27 C ja nyt pari päivää myöhemmin oli lenkille lähtiessä mittarissa 16 C ja tuulista. Eihän meidän Välimeren rannalla syntyneellä Pennillä ole mitään tuulta ja sadetta pitävää vaatetta. Ulkoilut ovat tähän mennessä hoituneet liinakyydissä ja muutaman kerran kärryissä hellesäällä. Tällaiset olosuhteet eivät kuitenkaan äidin lenkkeilyä häiritse. Sisävaatteiksi pikkuserkun pussista kollegepukua ja potkareita, Pullalta takki lainaksi, mummin tuulitakkista jalkapussi ja sadetakkista sade- ja tuulisuojaksi. Näillä pärjättiin ihan loistavasti. Jalkaan vielä löytyi pikkuserkun vanhat villasukat.

Kotoa lähtiessä oli helteistä, eikä siellä tullut mieleenkään että farkkuja tai tuulitakkia, saatikka juoksutuulipukua nyt oikeasti tarttis. Nythän on kesä! Mutta suomalainen kesä on tätä ja näillä eväksillä mennään.

Päivän paras hetki oli kuitenkin illalla, kun katras oli saatettu unten maille ja pääsi ensimmäistä kertaa itekseen saunaan ilman pikkukansalaisia. Löylyä sai paiskoa niin paljon kuin huvitti ja lauteilla mahtui vielä pötköttelemään jalatkin melkein suorana. Aah. Voiko autuaampaa enää olla.

Lomalla

Antoisaa vaihtaa pitkästä aikaa maisemaa. Johan tässä vuosi jo vierähti edellisestä reissusta Suomeen. Pennin ensimmäinen ulkomaanmatka kotimaahan on nyt kyseessä. Tästä aiheesta onkin voinut vääntää mielenkiintoisia ajatusleikkejä: voiko kotimaahan tulla ulkomaille, voiko kotimaana pitää maata, jossa ei ole koskaan käynyt? Penni itse ei tietysti ole vielä kovin kiinnostunut moisista yksityiskohdista. Hänellä oli akuutimpaakin pureksittavaa ekassa lentomatkassa ja saunomisessa, sekä molemmat vielä samana päivänä.

Pullan kulttuurishokki Suomi-loman alkaessa kiteytyi saunassa kysymykseen: "Ai mikä löyly?" Hieman varauksella hän myös katseli kuumaa puukiuasta, jossa tulipesän luukun läpi näkyi tuli. Äidiltä piti vielä varmistella, ettei se kiuas vain tule kohti vaan pysyy siellä omalla paikallaan. Onneksi on pitkän loman verran aikaa opettaa lapsukaisille Kulttuuri-asioita, etteivät ihan pääse vieraantumaan juuristaan.

Täkäläisiä juoksuolosuhteita on kyllä kehuttava. Lämpötila on optimi: tarkenee lyhythihaisilla ja -lahkeisilla eikä tunnu tukalalta kun hiki tulee pintaan. Ilma on raikasta: ei kuumaa, kosteaa eikä pölyistä tietoakaan. Pyöräteitä ja hiljaisia pikkuteitä riittää useammallekin reittivaihtoehdolle. Ja mikä parasta: muita tienkäyttäjiä ei juuri nimeksikään. Ruuhkaa ei ole ja rauhassa saa juosta.

Koeajoa

Nyt sain viimein testattua uudet (käytetyt) juoksurattaat. Ihan kohtuullisesti toimivat. Kyytiläinen nukahti jo 10 minuutissa, vaikkei 5,5 kk mittaisen elämänsä aikana ole ennen rattaissa juuri istunut. Mitä nyt koeistunut noita kärryjä kotona.

Päivän lenkki oli vain lyhyt puolentunnin pyrähdys. Kelit on niin helteiset (30 C), ettei pitempää oikein kykene. Seuraavaksi on vain kokeiltava, jos kykenisi aamulenkkeilyyn. Silloin lämpötilat ovat vähän inhimillisemmät. Tosin kohtahan tässä pääsee Suomi-lomalle, jossa ei tosiaan ole pelkoa liian kuumista lenkkikeleistä. Viime vuonnakin Suomi-loman aluksi oltiin pipot päässä hiekkalaatikolla Pillin ja Pullan kanssa.

Juoksurattaat olivat oikein oiva investointi. Ensimmäinen ostokseni eBaysta ja maksoivatkin kokonaista 30,50 euroa. Ihan kohtuu pelit siihen hintaan. Selkänoja ja työntöaisa eivät ole säädettävissä, eikä värikään ole paras mahdollinen, mutta asiansa kyllä ajavat. Nyt pääsee Pennin kanssa juoksemaan ja puolta tuntia pidemmät lenkitkin onnistuu. Aiemmin Penni-parka nukkui iltaisin juuri semmoista puolta tuntia, jonka aikana saatoin pyrähtää lenkille. Bonuksena nyt saa otettua lenkkijuomia mukaan, kuljettaa avaimia ja kännykkää helposti mukana.

Miksi, oi miksi?

Välillä vetää ihan sanattomaksi nuo lasten kysymykset. Eilen Pilli kysyi aamulla ennen kouluun lähtöä: "Äiti miksi pitää käydä koulua, kun osaa jo kaiken?" Niinpä. Mitäpä ei viisivuotias jo osaisi.

Synttärit

Nyt on Pilli tullut siihen ikään, että synttärikutsuja satelee tämän tästä. Asiaan vaikuttanee myös se, että neidin kielitaito on kohentunut viimeisen puolen vuoden aikana niin paljon, että leikit sujuu hyvin vieraallakin kielellä.

Muutamat Pillin luokkakavereista ovat viettäneet synttäreitä kotonaan ja yhdet McSynttäritkin on jo koettu ja toiset tulossa. Hieman odotan kauhun sekaisin tuntein joulukuuta, kun Pillillä itsellään on syntymäpäivät. Kaukana taitaa olla ne ajat, jolloin kutsuttiin muutama tuttavaperhe lapsineen kylään ja vietettiin synttärit inhimillisissä mitoissa. Täällä päin kutsutaan, jos ei nyt koko luokkaa niin ainakin puolet luokasta synttäreille. Synttäreiltä palatessa Pillillä on aina jotain mukana: namipussukkaa, jossa jotain pikkuleluja mukana tai kuten eilen pieni kehyksiin pingotettu maalaus, jonka Pilli oli itse saanut maalata.

Ei siis riitä, että vanhemmat uurastaisivat tarjoilun kanssa. Täytyy lisäksi olla luova ja keksiä vielä jotain viihdykettä ja ohjelmaa, sekä jokaiselle vieraalle jotain muistoksi synttäreitä. En toisaalta yhtään ihmettele, miksi jotkut vanhemmat turvautuvat ulkopuoliseen palveluntarjoajaan ja tilaavat lapselleen McSynttärit. Siinä pääsee kukkaronnyörejä löysyttämällä todella helpolla. Mutta. On ne aika persoonattomat. Voiko lapsella olla joka vuosi McSynttärit ja käyhän se tylsäksi, jos luokassa on samana vuonna jo kuudennet McSynttärit.

Tosin mikäs siinä on järjestellessä, kun siinä eilisessäkin synttäriperheessä oli vain tämä yksi ainoa lapsi. Voisikohan vauvaperheet ja ne, joilla on enemmän kuin kaksi lasta, saada vapautuksen synttäreiden järjestämisessä. Tai järjestää ne hieman yksinkertaisempana versiona. Taidan pitäytyä Pillin vauva-aikana kuulemastani vinkissä: yhtä monta vierasta kuin on kakussa kynttilöitä. Itse tykkäisin retki- tai puistosynttäreistä, mutta ainakaan vielä en ole saanut markkinoitua tätä ajatusta. Jotenkin se herkkujen syönti ja hilluminen kotona keskipisteenä kavereiden kanssa viehättää lapsia.

Ystävällistä asiakaspalvelua

Ihmeiden aika ei ole ohi. Eilen tapahtui ihme, joka sai pitkällisen jahkailun jälkeen aloittmaan blogin pitämisen. Mielessä on kytenyt pitkään ajatus, että tätä elämää ulkomailla pitäisi johonkin tallentaa. Voisi sitten vanhana naureskella kaikille kommelluksille, mitä on tapahtunut.

Eilinen päivä alkoi todella lupaavasti. Viikon kestävän kolmen lapsen yksinhuoltajana olon vuoksi tuli kauppaostokset kotiin nettikaupasta tilattuna. On se aina yhtä kivaa ja juhlavaa saada viikon ruokaostokset kotiovelle kannettuna.

Ostokset oli saatu kaappiin Pullan (3v) avustuksella ja oli aika lähetä päivän asioille. Pilli (5v) oli jo aamulla viety kouluun, joten seuranani oli Pullan lisäksi Penni (5kk). Päivän asiana oli hakea eBaystä huutamani juoksurattaat postista. Asian hoitaminen oli Iso Projekti, sillä postitoimistomme sijaitsee 10 min ajomatkan päässä kiemuraista ja kapeaa tietä. Pikkukaupunkimme keskusta on vanha ranskalainen kapeakatuinen pikkukaupunki kukkulan päällä, joten pyskäöinti siellä on todellinen ongelma. Lisäksi vaikeuskertoimena oli mukana olevat lapset ja toripäivä, joten siinä oli projektia kerrakseen.

Luonnollisesti parkkis löytyi kauimmaisesta mahdollisesta paikasta kukkulan juurelta. Onneksemme kuitenkin ilmainen navette-bussi oli aloittanut turistikauden toimintansa ja pääsimme nauttimaan ilmaisesta ja jännittävästä bussikyydistä kaukaiselta parkkikselta kaupungin keskustaan.

Viimein pääsemme päivän ihmeelliseen osuuteen. Ranska ei ole kovinkaan ansioitunut asiakaspalvelun alalla. Olen kummeksunut tätä seikkaa monen ihmisen kanssa. Erityisesti ystäväni Japanista on ollut erityisen kummissaan tästä ranskalaisesta piirteestä. Monessa erityisesti valtion ylläpitämässä laitoksessa ja virastossa ollaan "vain töissä täällä" ja tehdään asiakkaiden hyväksi ainoastaan se mikä on ihan pakko. Posti on siis juuri omiaan tällaiselle palvelulle.

Olin siis varautunut ylimalkaiseen palveluun ja pyytämään ehkä saksia lainaksi, jotta saisin ison juoksurataspaketin auki ja saisin Pullan pukattua rattaiden kyydissä takaisin autolle. Postin setä vähän mittaili katseellaan minua kahden lapsen kanssa, vauva liinassa, 3v lahkeessa ja totesi, että paketin kuljetus voipi olla vähän vaikeaa. Sanoin sitten, että ajattelin aukaista paketin, kun tiedän että siellä on juoksurattaat. Setäpä reippaana sitten haki sakset ja alkoi itse aukaista pakettia ja vieläpä kiinnitti renkaat paikoilleen ja taittoi rattaat ajokuntoon. Että näin hyvää palvelua voi ihan odottamatta ja yllättäen saada.

Pulla sai kunnian olla ensimmäinen koekäyttäjä juoksurattaille ja tykkäsi heti. Kärryt on tosin hankittu Penniä ajatellen, että pääsisin hieman pitemmillekin lenkeille kuin hänen iltatorkut antavat myöten.

Enää on vain pumpattava renkaat täyteen ja odotettava Puoliso kotiin, että pääsen koekäyttämään juoksurattaita.